» OHJEITA KIINTEISTÖN KAUPPAAN

KIINTEISTÖKAUPPA


Valmistaudu ennakkoon

Kiinteistön kauppa on lähes aina sekä ostajalle että myyjälle ainutkertainen tapaus. Kauppaa kannattaakin suunnitella hyvin etukäteen. Metsäkiinteistöjen laatu poikkeaa usein hyvin paljon toisistaan. Kohteen hintaa määriteltäessä täytyy ottaa huomioon lukuisa joukko eri seikkoja. Tämän vuoksi myyjätahon kannattaa aina pyytää hinta-arvio kohteesta metsäammattilaiselta. Ostajan kannattaa tutustua aina kohteeseen ja siihen liittyviin asiakirjoihin perinpohjaisesti. Huolellisella ennakkotyöllä, kohteen ja siihen liittyvien tietojen avoimella esittelyllä vältytään ikäviltä yllätyksiltä kaupanteon jälkeen.


Kaupan suorittaminen

Aina ostaessasi metsämaata, kyseessä on kiinteistökauppa. Kaupan kohde voi olla kokonainen tila eli koko kiinteistö tai osa jostakin tilasta eli määräala. Kauppakirja on laadittava maakaaren edellyttämässä määrämuodossa ja kaupan vahvistaa julkinen kaupanvahvistaja. Ostajan, myyjän ja kaupanvahvistajan on aina oltava yhtä aikaa paikalla kauppaa tehtäessä. Ostaja ja myyjä voivat valtuuttaa valtakirjalla toisen henkilön tekemän kaupan puolestaan, mikäli eivät itse pääse kaupantekotilaisuuteen. Kaupanvahvistaja perii työstään 77 euron maksun.

Kaupan jälkeen

Ostajalla on velvollisuus hakea ostamalleen kiinteistölle lainhuuto 6 kk:n kuluessa kaupanteosta. Tätä ennen täytyy maksaa kiinteistön sijaintipaikan verovirastoon varainsiirtoveroa 4 prosenttia kauppahinnasta. Lainhuutohakemus, kuitti maksetusta varainsiirtoverosta sekä alkuperäinen kauppakirja toimitetaan käräjäoikeuteen.
Kaupan kohteen ollessa määräala, suoritetaan maanmittauslaitoksen tekemänä lohkominen. Lohkominen tulee automaattisesti vireille, kun kiinteistöstä on jätetty lainhuutohakemus. Lohkomisen maksaa yleensä ostaja. Kustannuksia lohkomisesta kertyy yleensä 800 eurosta ylöspäin, riippuen vaadittavasta työmäärästä. Myyjälle tulee lähes aina kiinteistön myynnistä ja siitä saatavasta luovutusvoitosta veroseuraamuksia. Mahdollinen luovutusvoitosta maksettava vero onkin hyvä selvittää verotoimistosta etukäteen tai välittömästi kaupanteon jälkeen.


Kaupan tekoon liittyviä asiakirjoja

Lainhuutotodistus kuka kiinteistön omistaa
Rasitustodistus kiinteistöä koskevat kiinnitykset ja vuokraoikeudet
Kiinteistörekisteriote osuudet yhteisiin ja erityiset etuudet, tierasitteet

 

Valitsemalla kumppaniksesi Suomen metsäkiinteistöt LKV:n varmistat, että saat asiantuntevaa palvelua ja teet onnistuneet kaupat!